Oltiin metsätöissä, vuotta en muista, ehkä 1980 seutuun. Palsta oli korvessa, lähimpiin asumuksiin 4-5 kilometrin matka. Warrella kuljettiin, kolme ukkoa samalla kyydillä. Pakkasta vähintään sen -30 astetta. Kotiin lähtiessä warre ei vaan meinaakaan käynnistyä, kaikkea konstia kokeiltiin. Akusta alkoi virta loppua, lopulta käynnistyi kun kaveri säännösteli ilmaa kämmenellä ilmanputsarista ja minä starttasin.
Huolimattomasti tuli huollettua tuohon aikaan warre, kunhan eteenpäin pääsi vaan menemään.
Tullut monesti mietittyä, pitkä matka olisi ollut kävellä apua hakemaan(kännyköitä ei ollut) kosteissa vaatteissa, pimeäkin alkoi painaa päälle.
On tuosta joskus puhuttu aina tavattaessa...

Joskus -70 luvun alussa omistin warren, 312 mallia -66.
Porvoossa ajettiin Peippolasta Kerkkooseen, kaupungin kautta n.olisko reilu 10 km.Kyydissä kolme miestä. Muistissani on että ainoastaan yhdellä pytyllä warre kulki, savua oli riittävästi, vauhti ei päätä huimannut, eteenpäin kuitenkin mentiin. Liikennevalot hankalat, täytyi alkaa taas uudelleen vauhtia keräämään. Kärjet tietysti loppuunkuluneet.
Liikkeestä ostin, olisko 600 mk maksanut.Hyväkulkuinen oli tuo warre, kone oli kunnossa.

Tämän juttuni olen monesti kertonut, mutten löytänyt sen täältä, eli vielä kerran kun se sopii tähän otsikkoon.

Asia tapahtui oikeasti isälläni noin 30 vuotta sitten. Hän ajoi Warrella yli 20 vuotta. Talvella hän oli töissä isolla kettutarhaalla valmistamassa nahkoja. Yhden talven kylmyys iski ja pitkään. Isä härnäsi muut autokuskit, ja kysyi minkä takia he joutuivat sidottamaan autonsa seiniin. Isän warren odotti hänen kiltisti urakan päättyessä, eikä karkaannut mihinkään kuin hevosta.

Kuin tuli kylmempää niin sähkörasiat loppuivat moottorilämmittimelle, ja autoja ajetttin jopa pakastevarastoon missä oli vain -22°C pakkasta. Yhtenä päivänä kovassa pakkasessa oli vain isän warren ja yhden Volvon parkkipaikassa. Kun isä oli lähdössä, Volvon omistaja oli jo yrittänyt muttei Volvo käynnistynyt. Isä kysyi jos hän tarvitsi apua. "Sä et ole edes käynnistänyt Warresi" mutisi Volvon omistaja isälleni. Isä oli jo laittanut ryyppyä päälle ennen warren pysyhtäminen, eli Warre käynnisti ja isä lähti liikkeelle.

Seuraava päivänä oli -35° astetta pakkasta, ja Warre seisoo pihalla yksistään. Kun isä oli valmis ja istui Warreen, hän näki kuinka ihmiset kurkistivat ikkunoissa ajattelemassa, että nyt Henryä voidaan huomenna kiusata kun auto ei lähtee käyntiin.

Noja, Warre lähti käyntiin yhdellä pytyllä. Parkipaikasta oli pientä ylämäkeä, ja siihen Warre ei kiipesi yhdellä pytyllä. Isä teki sen takia parkkipaikalla kunniakierroksen ottamassa vauhtia ja lähti liikkeelle.

Kerran oltiin metsätöissä, olisko vuonna 1976. Kaverin kanssa ajeltiin työmaalle n. 30 kilometriä, kirkonkylältä maaseudulle. Lämmitys ei oikein warressa toiminut, (pakkasta 25 astetta)hiukan hönkäili haaleaa sisätiloihin.
Illalla kotiin tullessa lämmitys ei toiminut ensinkään, oli kylmää kyytiä. Muutaman kilometrin päässä kotoa alkoi lämmintä hönkiä sisälle.Ilmasin aina jäähdytysjuttua matkan varrella, ei ollut apua. Enää en tarkemmin muista syytä, veikkaan kannentiivistevuotoa, tai sitten vaan jäähdytysjärjestelmä oli riittävän likainen.

Saunapuiksi 3 viestipylvästä pätkittyinä, Touristiin, täyteen ja kahden raiteen (35kg/m- kiskoa) yli reippaasti, kolisematta. Meni, kun vähän viistosti ajoi. Tai 3h sohvakalusto nojatuoleineen mahtui...ajamaankin. Joskus myös täysinäinen 200l 2-T-öljytynnyri. Se riitti moniksi vuosiksi!. 311-mallilla vastakkaisesta, torin suunnasta Turun Stokiksen pääoven eteen, kahden auton väliin, kässäripyörähdyksellä. Jäin vielä metri muihin autoihin ja tuo 10cm jalkiksen reunaan. Laakista. Talvella.

Sininen warre oli ajoautona joskus -70 luvulla. Purin auton melkein yksiin osiin, kasasin sitten takaisin, joitakin kuluneita osia uusin. Lopulta alkoi kytkin luistamaan...
Rautalammilta Konnevedelle päin muutama kilometri on Kilpimäki, pitkä mäki, jonka loppuosassa vielä jyrkempi kohta,(nyt tuo mäki on tasattu) ainakin pari kertaa juuri sininen warre oli vaikeuksissa tuon mäen kanssa. Molemmilla kerroilla oli pari ukkoa kyydissä, työnsivät warrea loppumatkan mäen päälle!
Tasasella ja alamäessä meni vielä täyttä päätä. Laiskuus ja saamattomuus ilmeisesti syynä että en saanut kytkinlevyä vaihdettua

Niiin, Warrehan on nimenomaan se ainoa auto joka lähtee käyntiin keli kun keli.
Minulla oli silloin nuorena miehenä vuonna 1977 keltainen sedan ja silloisessa työpaikassani oli yksi oikea Ford vani,gupee taunuksensa kanssa ja kuinka ollakkaan,asuin ihan työpaikkani vieressä ja warreni oli sellaisessa avokatoksessa ja seisonut varmaankin viikkoja pahimman pakkasen aikoihin,noin 30-35 sellsiusta,kaveri oli ehkä 40 ja minä 23 pojan kloppi,hän oli sitä mieltä että warre ei lähde ennen juhannusta omin opin sieltä katoksesta,niin lyötiin pullakahvista veikka ja eikun kokeilemaan.
Sanoin kylläkin syvällä rintaäänellä,jot jos akussa on virtaa,niin en epäile hetkeäkään,ei ollut lohkolämmitintä eikä muitakaan apukeinoja ja eikun warre pärähti käyntiin niinkuin palmunalta,tietenkin savu oli sankka,silloin muuttui monelta käsitykset warren toimivuudesta.

Se oli juuri niitä vuosia,jolloi sai melkein hävetä kun omisti warren,mutta nyt onneksi on warrekerho ja nuoretkin miehet alkavat ymmärtää mikä on kestotuote,koko rungolla varustettu ajaton ajopeli suorastaan ystävä.
Ja se mikä on tässä ajassa mahtavaa,viimeisen auton tehtaasta ulostulosta on aikaa jo niin paljon,jot moni autopolvi on kuollut ja kuopattu,mutta warrellapa on oma varaosaliike täällä savossa,siitä iso kiitos ja hatunnosto Rikulle!!!

Takavuosina mulla oli eräässä warressa akku ihan lopussa, mäkistartilla tai työntämällä käyntiin.
Kerran oli ministeri Väinö Leskisen sisko työntämässä, kahden muun naisen kanssa warrea käyntiin. Tietysti ensin oli vapaakytkin päällä. Otettiin homma uusiksi, johan pärähti käyntiin, siis tasamaalla oltiin.

Oli joulun ja vuoden vaihteen välinen aika v.1981 kun lähdimme vaimon ja poikani kanssa,joka täytti 3 kk. 28.12. Espoosta Karstulaan mummolaan esikoista näyttämään. Tuli sitten aika lähteä Kastulasta minun vanhempieni luokse Seinäjoelle, jonne oli matkaa 115 km. Edellisenä iltana sammutin Warreni niin, että sammui siihen kun vedin ryypyn päälle. Aamupäivällä olikin pakkasta -37 ja Warre lähti heti käyntiin ensi laakista,mutta kytkin jäikin pohjaan. Käyttelin sitä siinä ja kytkinkin nousi ylös. Peitsa poikani joka oli 3 kk. vanha, eli siis pieni vauva, vain takapenkille hyvin peiteltynä vaunujen koriin ja menoksi. Ovet kun löi kiinni,niin kuului kuin kaksi peltiä olisi läimäytetty yhteen. Tiivisteet kovana ja matkan varrella olikin ovien alareinoissa huurretta. Matkareitti kulki Soinin, Lehtimäen ja Kuortaneen kautta Seinäjoelle. Soini ja Lehtimäki, ne on vain olemassa, sanotaan näistä pitäjistä, koska sielä ei ole paljon mitään. Pieni todella mutkainen tie, jota muuten nautti aina Warrella vetää. No nyt ei tällä kertaa, koska oli todella kylmä ja koko matkalla ei yhtään autoa, eikä muutakaan tullut vastaan, eikä kukaan, eikä mikään mennyt ohi.
Jälkeen päin on jotenkin hirvittänyt tuo reissu, jos Warre olis pettänyt ja jääty tien poskeen, niin miten kauan olisimme pikkuvauvamme kanssa pärjänneet paleltumatta, kun ei ollut asutusta, eikä kulkijoita ja kännyköistä ei tietoakaan. Tietty silloin oli nuorempi ja rohkeampi ja mikä ainakin tuossa tilanteessa oli tärkeintä.............. Warre vei taas varmasti perille, enkä muuten ole Warrella jäänyt ainakaan vielä millään reissulla puolitiehen.