Kuten Warre-Teamiltakin kysyttiin TV1:n suorassa aamu-TV lähetyksessä, niin toistetaan sama kysymys täällä: Mutta miksi juuri Warre?

Kirjoitin BMW (koku länsi-saksalainen vessa) foorumille n 3 vuotta sitten muistoja WT:n ensimmäisestä Helmestä:

Wartburg 353w Tourist -84 Legendaarinen HELMI. 0.9 litranen 2-tahtinen saastetehdas jossa oli yllättävän paljon tehoa, pirteyttä ja ääntä. Keitti joka kesä kymmeniä kertoja mutta toimi aina rauhotuttuaan kuin "uutena". Ajo-ominaisuudet aivan käsittämättömät ja jokainen matka oli naurun + pelon sekainen seikkailu. Jarrut aivan kuin yhtä puuta ja vaihteisto siellä jossain. Hyvät penkit istua mutta sisämateriaalit aivan koomiset ja sisällä haisi DDR:lle vielä 20 vuotiaanakin. Lämmityslaitteesta ei tajunnut mitään ja kaikissa säädöissä oli sama tulos. Ikävöin vieläkin tätä autoa! Se oli kaveriporukan kesäauto joka vei miehet täysin mukanaan moneksi vuodeksi. Tämän ympärille tehtiin nettisivut (löytyvät sigusta), elokuva, paitoja jne. Jopa ajoneuvos J.H. oli myyty koeajon jälkeen. I miss U bitch!

Eka Warre tuli ostettua 90-luvun puolessavälissä,edulliseksi talviautoksi.Kesäautona oli tuolloin vanha jenkki.Itä-autot olivat ainoa vaihtoehto,jos halusi saada vähän ajetun halvan kulkineen.Warreilla ajeli tuohon aikaan lähinnä vanha papparaiset,joten kilometrejä ei monissa paljoa ollut mittariin ehtinyt kertyä.Warren varsin eksoottinen tekniikka ja omaperäisyys vei mukanaan ja jenkkiauton aikanaan siirryttyä toiselle harrastajalle Warre muuttui harrasteeksi.Eka Warre on tosin jo varaosina ja sen jälkeenkin on ollut kymmenkunta muuta Warrea.Parhaimillaan taisi olla 3 Warrea samaan aikaan.Nyt on yksi Tourist,joka on saatu lahjoituksena.Auto oli ulkoiselta asultaan varsin hyväkuntoinen mutta tarkempi tarkastelu paljasti ruostevaurioita Warrelle tyypillisistä piilopaikoista.Nyt auto on kunnossa,poislukien apparin ovea johon eräs onneton peruutti viime kesänä.Varaosaovea ei löydy omista varastoista,eli jos joku tietää elimenluovuttajan jostain täältä pääkaupunkiseudun tuntumasta,saa ilmoitella.

Miten asian kiteyttäisi. Ehkäpä näin: Wartburg 353 on niin karmea, että se on sen takia hieno.

Ihan pätevä auto vanhoista autoista kiinnostuneelle.

Oma kiinnostukseni Warreen ja Trabantiin heräsi 70-luvun lopulla. Olin silloin pikkupoikana katsomassa ukin kanssa Jyväskylän Suurajoja Konneveden Jouhtikylällä. Paikka oli sellainen, jossa kuuli lähestyvän auton tulon jo muutamaa kilometriä ennen. Ihmettelin, mikä on sellainen auto, jonka ihmiset tunnistivat äänestä ja siirtyivät lähemmäksi antamaan kunnon abloodeja. Enään en ihmettele yhtään.

Olen kasvatettu warren kanssa. 9-vuotiaana isäni osti ensinmäisen autonsa, viinipunainen Wartburg 1000-353. Ammattikoulun käydessäni hitsasin siihen etulokasuojan reunat, sekä pikkusen takanakin. Maalasin sen samalla ruskeaksi.

Ajokortin saadessani ostin käytetyn keltainen Wartburg vuosimalli 1967 virheällä katolla. Muutama vuosi myöhemmin ostin toiseni Warreni, käytetyn sininen vm. 1973. Keltainen warre purkasin ja säästin varaosaksi.

Vuonna 1981 isäni ostin toisen uuden vaalearuskean warren. Tuolloin 1968 warretta oletin olevan paremmassa kunnossa kuin 1973 warreni. Eli jatkoin ajamaan sillä joka päivä vielä 7 vuotta. Sininen warre seisoi pois käytöstä ruostumassa ja pikkuhilja hävisi osia ajamassani warrelleni.

Koska jäin ilman varamoottoria ostin vielä yhden keltaisen warren vm. 1975 vuonna 1985? Helsingistä, ja sininen warre romutettiin. Noja, tietysti muutamia osia säästettiin.

1990-luvun keskellä kuormaauton ajoi isänin warren päälle. Sen warrea kuormaautokuski osti pois.

Vuonna 1981 en tietänyt, miten iloinen olen nyt siitä että jatkoin ajamaan isän vanhalla warrella. Se on monta vuotta ollut harrasteautoni ja ei koskan ollut poistettu rekisteristä. Kunto ei ikään mukaan parenee, ja olisi tietysti edullisempaa ostaa kunnostetun warren. Se ei kuitenkin olisi isän ensimäisen auton. Nyt vihdoinkin olen aloittanut rungon kunnostamiseen. Kori kaipaa pikkusen hitsausta ja maalauksen. Moottori ei ole aivan terveinen. Yksi laakeri on vähän väljä , mutta se kulkee.

Minä ajan warrella sen erikoisen tekniikan takia. Vielä sen takia että se pidettiin kakkoslaatun autona. Se ei pitäisi kestää isältä pojalle ja ilmeisesti vielä pojanpojalle!

Enoni osti uuden sinisen Touristin vuonna 1978. Ihastuin siihen hienoon kauniisti kumisemalla pyörivään ajokkiin heti kolmevuotiaan ensisilmäyksellä.

Siitä se silloin lähti.

Myöhemmin tämä ajoneuvo tuli omakseni ensimmäiseksi autoksi reilusti ennen ajokortti-ikää ja hän on vieläkin tallessa odottamassa tulevaa..

Monta AUTOA on kotiin hankittu, hyvin vähän on pois lähtenyt.