WT
MOVIE II KUVAUKSET JATKUVAT!!
WT Movie II on
tähän mennessä todellinen menestystarina. Kun
jokin asia ottaa menestyäkseen sitä seuraa usein osaksipääsevien
sankka joukko. Mutta.. onneksemme elokuvamme on kerännyt osakseen vain alansa ammattilaisia. Alunperin
kuvausryhmämme oli toista kymmentä henkilöä. Tällä hetkellä
elokuvan kuvauksiin on ottanut osaa jo yli 50 kykyä ja joukko vain
kasvaa. Voidaan siis puhua oikeasta elokuvasta. Nykytrendiä seuraten
myös WT tuotti elokuvastaan trailerin, joka esitettiin Screenin
2-vuotisbileissä. Tämän jälkeen elokuvamme julkaisupäivää on
kysytty/vaadittu päivittäin. Traileri on myös pian saatavilla
saitiltamme.
KUVAUKSET
AIHEUTTANEET PAHENNUSTA
Helsingin keskustassa suoritetut kuvaukset ovat aiheuttaneet sivussa katsojissa närää. Kuvaajia ja näyttelijöitä on poistettu
kuvauspaikoilta viranomaisten uhalla. Myös monet action-kohtaukset
ovat päättyneet mummokolareihin ja viattomien lasten
allejyräämisiin. Lisäksi aktivistit ovat kokoontuneet
kieltääkseen Warre-Teamin kaltaisen toiminnan, koska se
vääristää todellisuutta ja muovaa nuoren miehen elämän
mukavuutta. Tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että nykymies voi olla
jopa onnellinen, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Lisäksi
elokuvan eroottiseksi luonnehditut kohtaukset ovat aineellistaneet
naisen roolin. "Elokuvamme on parodiaa, se ei kuvaa todellisuutta
ja jokaisen huumorintajuisen pitäisi tajuta se", täsmentää
käsikirjoitusta hionut Pro. "Mutta.. oikeassa elämässäkin
joillakin on sitä parempaa, siis meininkiä, ja joillakin sitä
hiljaisempaa. Valitettava tosiasia on se, että tiimimme ei ole
koskaan nähnytkään hiljaista hetkeä", täsmentää elokuvan
eroottisia hetkiä elänyt Lorenzo.
MUURIN
MURTUMISESTA 10 VUOTTA - TIIMI BERLIINISS€
Suureksi juhlaksi odotettu Warre-Teamin ja yhdistyneen Berliinin
kohtaaminen osoittautui todelliseksi thrilleriksi. Tuskalliset muistot
palasivat todellisina vanhojen itä-saksalaisten mieliin ja
suosionosoitukset muuttuivat lynkkausyritykseksi. Joillekin
DDR:läisille tiimimme toiminta ei ole ollut lähellä sydäntä.
Tiimi joutui pakenemaan vanhoja loikkaustunneleita pitkin
länsi-Berliiniin ja sitä kautta edelleen Unkariin. "Olihan se
aka hiljasta ku odotettiin riemukulkuetta ja sieltä tuli vaa lekasta
konepeltiin. Lisäks päällepuetut WT-uniformut muuttui hetkessä
terävien esineiden maalitauluksi. Täällä sää on iha mukava ja
pojatkin näyttää olevan kunnossa. Mitä nyt Sid parantelee vielä
venähtänyttä penistään. Ai, sori eiks mun pitänyt sanoa siitä
mitään? Hei, pyyhkikää tämä edellinen siitä rapotistanne,
ok?", kertoo Puolasta puhelimella tavoitettu Money.
Kaikista
huolimatta WT aikoo osallistua vuonna 2000 Love Paradeen. Tällä
kertaa kuitenkin musiikkivieraana, antaen berliiniläisille vielä
yhden mahdollisuuden. "Tiimi toivoo rakkauden kukkivan
douppiceissien keskuudessa", haaveilee Pro.
|