D.D.R. (helmi.. still alive..?)

Saksan demokraattinen tasavalta sijaitsee Keski-Euroopan pohjoisosassa. Valtion pinta-ala on 108 179 km2ja asukasluku (1977) n. 16,8 miljoonaa. Pääkaupunki on Berliinin itäinen vyöhyke (Itä Berliini). Toisen maailmansodan jälkeen Saksan alue jaettiin liittoutuneiden miehitysvyöhykkeisiin, ja Saksan demokraattinen tasavalta muodostettiin Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeestä lokakuussa 1949. Muutamaa kuukautta aikaisemmin oli liittoutuneiden miehitysvyöhykkeet yhdistetty Saksan liitto tasavallaksi. Kylmin sodan aikana Saksan kysymyksestä muodostui keskeinen ongelma Euroopan turvallisuudelle, mutta 1960-luvun lopulla voitiin vähitellen aloittaa neuvottelut Saksojen välisten suhteiden normalisoimiseksi. Nimi neuvottelut johtivatkin 1973 ns. Saksojen väliseen perussopimukseen.

Vaikka Saksan demokraattisen tasavaltion raaka-ainevarat ovatkin varsin yksipuoliset, on maa noussut maailman kymmenen johtavan teollisuusmaan joukkoon. Kiinteä yhteistyö muiden Sev-maiden kanssa on turvannut teollisuudelle riittävän raaka-aineperustan, ja maan tärkeimpiä vientituotteita ovat nykyisin koneet, kulkuneuvot, hienomekaaniset tuotteet sekä kemianteollisuuden tuotteet. Saksan demokraattisessa tasavallassa ryhdyttiin toteuttamaan sosialistista yhteiskuntatalouspolitiikkaa heti valtion perustamisesta lähtien. Käytännön poliittinen valta on keskittynyt johtavalle sosialistiselle yhtenäisyyspuolueelle. Saksen demokraattinen tasavalta on jäsenenä sekä Keskinäisen taloudellisen avun neuvostossa (SEV) että Varsovan liitossa. Ulkopolitiikassaan maa on noudattanut tarkasti Neuvostoliiton määrittelemiä suuntaviivoja.

1 yleistä

Saksan demokraattinen tasavalta, virallisesti Deutsche Demokratische Republik, sijaitsee Keski-Euroopassa. maan yleisimpiä käyttönimiä ovat ltä-saksa ja virallisen nimen lyhenne DDR. Valtion pinta-ala on 108 179 km2. Pohjoisessa maa rajoittuu Itämereen, idässä Puolaan, kaakossa Töekkoslovakiaan sekä lounaassa ja lännessä Saksan liittotasavaltaan. Keskiosassa maata sijaitsevan Berliinin itä osa, itä-Berliini, on pääkaupunki, kun taas Berliinin länsiosa, Länsi-Berliini, jonka pinta-ala on 480 km2 , kuuluu Saksan liittotasavaltaan.

2 pinnanmuodostus

Pohjoinen alankoalue on osa Pohjois - Saksan alankoa, ja se käsittää noin kaksi kolmannesta maan kokonaisalasta. Eteläosa kuuluu Saksan keskivuoristoalueeseen.

Meren rannikko on pääosaltaan varsin matalaa, ja sille ovat tyypillisien maan vajotessa syntyneet lahdet (Boden) ja näistä muodostuneet laguunijärvet. Laajimpia lahdista ovat Greifswaider Bodden ja Saaler Bodden. Rannikon edustalla on suuria saaria, mm. törmirantainen Roger (926 kM2) ja Oderin suulla oleva Usedom (445 kM2). Rannikolta sisämaahan päin avautuu mäkinen ja moreenikerrosturmien peittämä Mecklenburgin järviselänne. Sueen järvistä suurimmat ovat Writz (116,8 km2) ja Schweriner Se (63,4 km2).

Järviselänteen eteläpuolella sijaitsee yli 100 km leveä itä-länsisuuntainen alkulaakso, jossa virtaavat Elbe, Havel ja Spree. Tämänkin alueen maaperään ja pinnanmuodostukseen on jääkausi vaikuttanut olennaisesti. Alueen eteläosassa on laajoja, karuja nummimaita, kuten Fldmingi , Letziingin ja Lausitzin nummi. Etelämpänä maasto vähitellen kohoaa ja maaperä vaihtuu hedelmällisemmäksi lössimaaksi, Etenkin Hallen ja Magdeburgin väliset seudut ovat tunnettuja viljavasta maaperästään

Eteläosan keskivuoristovyöhykkeessä kohoaa maan länsirajalla Harzin vuoristomassfivi, jonka korkein huippu Brocken yltää 142 m:n korkeuteen. Harzin metsäisten rinteiden eteläpuolella sijaitsee viljava Thuringenin alias. Tämä rajoittuu eteläosassa Thoringer Waldiin (GrosserBeerberp, 982 m), joka Harzin tavoin on vanha vuoristomassiivi. Thtiringer Waldin jatko idässä, Ernebirgen vuoristo, muodostaa pääosan Töekkoslovakian-vastaisesta rajasta. Eagebirgen korkeimmat huiput ovat Fichtelberg (1 214 m) ja Auersberg (1 018 m). Kofflisena Eagebirgen jatkeena kohoaa Elbsandsteingen, jonka hiekkakivilaakioon Elbeö on uurtanut syvän uurnan. Vuoristot sekä niiden väliset vajoamat ja altaat muodostavat vaihtelevan ja kauniin maiseman.

3 vesistöt

Elben reitti ltä-Saksassa on 566 km:n pituinen, mikä on noin puolet joen kokonaispituudesta. Joki virtaa halki maan kaakosta luoteeseen, Pohjanmereen päin, ja on purjehduskelpoinen koko tällä osallaan. Elben sivujoista tärkeimpiä ovat siihen vasemmalta liittyvät Saale, jonka pituus on 427 km ja josta purjehduskelpoista on 122 km, sekä Mulde ja oikealta liittyvät Iser, Schwarze Elster, Havel ja elde. Näiden ohella vesiliikennettä voidaan harjoittaa myös Berliini halki virtaavalla Havelin sivujoella Spreellä. Maan itäraja noudattelee suurimmalta osaltaan ltämereen laskevan Oderin (886 km) ja sen sivujoen Neissen uomaa. Liikenteellisesti Oder ja Neisse hyödyttävät tosin enemmän Puolan kuin ltä-Saksan talouselämää.

Jokia yhdistävät toisiinsa kanavat, joskaan niiden liikenteellinen merkitys ei enää ole kovin suuri. Tälläisiä väyliä ovat mm. Oderin-Spreen kanava (83,7 km), Oderin-Havelin kanava (55,9 km) ja Elben-Havelin kanava (56 km). Elben Reiniin yhdistävän Mittellandin kanavan merkitys väheni huomattavasti Saksan jaon jälkeen. Suurimmat jokiliikennesatamat ovat Elben varrella sijaitsevat Magdeburg ja Dresden.

4 ilmasto

llmasto on leutooo!!!, ja siihen vaikuttaa maan sijainti mantereisten ja mereisten vaikutusten vaihtumisvyöhykkeessä. Itämeren rannikolla meren leudontava vaikutus on huomattavin; etelää kohti siirryttäessä kesät kuitenkin muuttuvat vähitellen lämpimmiksi ja talvet kylmemmiksi. Vuoden keskilämpötila on ltä-meren rannikolla n. 7 'C, maan itärajan tuntumassa, Cottbusissa, n. 8 'C ja etelässä sijaitsevassa Jenassa 8,7 'C. Berliinissä tammikuun keskilämpötila on - 1 'C ja heinäkuun keskilämpö 15 'C. Vuotuinen sademäärä on Berliinin ympäristössä n. 550 mm, ja lumitalvi kestää n. 40 päivää.

5 mineraalivarat

Saksan demokraattisen tasavallan mineraalivarat ovat sangen yksipuoliset, ja maa joutuukin tuomaan ulkomailta suurimman osan teollisuutensa tarvitsemista raaka-aineista. Kaivosteollisuus tuottaa varsinaisesti vain ruskohiiltä, potaskaa, vuorisuolaa, kuparia sekä jonkin verran rautamalmia. Ruskohiilen tuottajana maa on maailman suurin; 1977 tuotanto on 254 milliä, mikä vastasi lähes kolmannesta koko maailman tuotannosta. Ruskohiilivarojen määräksi arvioidaan n. 30 mrd. t. Päätuotantoalue on Cottbusin (103 000 as.) seudulla, maan itärajan tuntumassa, minkä ohella ruskohiiltä louhitaan myös Leipzigin ja Hallen ympäristössä Ruskohiiliesiintymät sijaitsevat paksuina kerrostumina niin lähellä maanpintaa, että avolouhinta on mahdollista. Noin neljä viidesosaa maan sähköenergiasta tuotetaan ruskohiilellä, joka on perustana myös maan kemianteollisuudelle.

6 liikenne (Warre cruising??)

Rautatieverkon pituus on 14 300 km, ja noin kymmenesosa siitä on sähköistetty. Rautateiden osuus rahtikuljetuksista on yli 70 % ja henkilökuijetuksista n. 16 % (1976). Rautateiden merkitys matkustajaliikenteessä on supistunut tuntuvasti 1950-luvun puolivälistä lähtien. Maan rataverkko on Itä-Euroopan tihein. Sen keskus on Berliini, josta lähtee säteellisesti 11 päärataa eri puolille maata. Naapurimaihin ja näiden kautta edelleen kauemmaksi ulottuva kansainvälinen junaliikenne on varsin vilkasta. Lisäksi junalautat liikennöivät Wamemijndestii Tanskan Gedseffin sekä Sassnitzista Ruotsin Trelleborghn.

Maantieverkon yhteispituus on lähes 50 000 km, ja moottoriteitä on tästä määrästä n. 1 500 km. Maantieliikenteen osuus henkilökuljetuksista on jatkuvasti kasvanut, ja autoistuminen onkin edennyt ltä-Saksassa pitemmälle kuin muissa ltä-Euroopan sosialistisissa maissa; 1976 maassa oli 122 henkilöautoa tuhatta asukasta kohti (45 warrea tuhatta as. kohden!). Rahtikuljetuksista on maantieliikenteen osuus tonnikilometrien mukaan laskettuna yli 25 %. Maanteillä kuljetettujen tavaran määrä on kuitenkin rautateitse kuljetettuihin verrattuna yli kaksinkertainen.

Kansallinen lentoyhtiö perustetuin 1954, ja reittilentoliikenne aloitettiin seuraavana vuonna. Lentoyhtiö Interflug, jolla on 33 liikennelentokonetta (1977), huolehtii kotimaan ja kansainvällisen liikenteen ohella muistakin tehtävistä, kuten maanmittausta malminetsintälennoista sekä maatalouden lannoitus- ja pölytyslennoista. ltä-Berliinin (hitti mesta!) ohella Leipzig ja Dresden ovat kansainvälisen lentoliikenteen keskuksia. Meren rannikon tärkeimmät satamat ovat Rostock ja sen edustalla sijaitseva Warnemunde. Vuonna 1976 käsitti valtion omistama kauppalaivasto yhteensä 198 alusta.

7 väestö

Saksan demokraattisen tasavallan asukasluku oli 1977 n. 16,8 miljoonaa, joten keskimääräinen väentiheys on n. 155 as/km2. Maa on yksi niisti harvoista valtioista, joiden väkiluku on laskenut 2. Maailmansodan jälkeisenä aikana. vuonna 1939 asui nykyisen ltä-Saksan alueella jokseenkin yhtä paljon ihmisiä kuin nykyaikanakin, n. 16,7 milj. asukasta, ja 1949, jolloin valtio perusteltiin, asukasmäärä oli 18,8 miljoonaa. Poliittisen tilanteen kiristyminen kylmän sodan myötä, ideologiset kysymykset sekä Saksan liittotasavallassa vallinneet hyvät työllisyys näkymät johtivat mittavaan muuttoliikkeeseen 1950-luvulla. Maastamuutto tyrehtyi vasta kun Berliinin muuri rakennettiin elokuussa 1961; samalla tiukennettiin koko länsirajan valvontaa. Vuoteen 1964 mennessä oli maasta muuttanut Iänteen yli 3 miljoonaa ihmistä. (DODII!) Kun lisäksi yli puolet muuttaneista kuului työikäiseen väestöön, muuttui jo sodankin vääristämä väestön ikärakenne yhä epäedullisemmaksi. Tämä johti naisten aikaisempaa suurempaan osallistumiseen työelämään, mikä taas aiheutti syntyvyyden huomattavan laskun.

Nykyisin (v.80) väestön ikärakenteen vääristymät alkavat vähitellen tasoittua; 1975 oli alle 15-vuotiaiden osuus väestöstä 22 % ja 15-64-vuotiaiden osuus 61 %. Syntyvyys on kuitenkin edelleen vähäinen; 1977 syntyvyys oli 13,3 %. ja kuolleisuus 13,4 %. Näiden tekijöiden vaikutuksesta väestömäärä on yhä vähentynyt, ja 1970-75 väkiluku pieneni keskimäärin 0,3 % vuodessa. Työvoiman määrä kasvoi vastaavasti samana aikana ainoastaan 0,4 % vuodessa.

8 kieli ja uskonto (uskonto =kommunismi)

Väestö on kansatieteellisesti koostumukseltaan hyvin yhtenäinen, mikä on seurausta maailmansodan jälkeen tehdyistä rajanmuutoksista. Ainoana vähemmistökansallisuutena ovat Lausitzissa, maan kaakkoiskulmassa, asuvat ja ns länsislaavilaiseen kieliryhmään kuuluvat sorbit (ei sukua serbeille). Heidän lukumääränsä n. 60 000.

9 historia

Saksan neuvostoliittolaisella miehitysvyöhykkeellä poliittinen valta keskittyi ennen kommunistisen puolueen ja sosiaalidemokraattien yhdessä muodostamalle sosialistiselle yhtentlisyyspuoluelle (Sozialistische EinheitsparteiDeutschlands, SED). Vaikka sosialistit, jotka olivat vastustaneet puolueiden yhdistämistä, olivatkin aluksi enemmistönä uudessa puolueessa, onnistui Neuvostoliiton tukemien kommunistien vallata siinä useimmat avainasemat.

Merkittävimmiksi johtajiksi kohosivat Waiter Ulbrich (1893-1973) ja Wilhelm Pieck (1876-1960). He olivat olleet johtotehtävissä Vapaan Saksan kansalliskomiteassa, joka oli heinäkuussa 1943 Perustettu Krasnogorskissa Neuvostoliitossa Toukokuussa. 1949 järjestettiin kansankongressin vaalit, minkä jälkeen niissä valittu edustusto hyväksyi uuden sosialistisen valtiosäännön. Samassa kuussa oli Saksan läntisistä miehitysvyöhykkeistä muodostettu Saksan liittotasavalta, ja maan jakautuminen kahdeksi valtioksi varmistui, kun itäinen miehitysvyöhyke 7.10.1949 julistetilin Saksan demokraattiseksi tasavallaksi. Sen ensimmäiseksi presidentiksi tuli Wilhelm Pieck, ministeri-neuvoston puheenjohtajaksi (pääministeriksi) Otto Grotewohl (1894-1964) sekä varapuheenjohtajiksi SED:n ensimmäinen sihteeri Waiter Ulbricht ja liiberaali Hermann Kastner (1886-1957). Uuden valtion vaikeimmaksi ongelmaksi osoittautui talouden uudelleenjärjestäminen. Teollisuus oli kärsinyt sodassa vakavia vaurioita, ja miehitysaikana oli lukuisia tuotantolaitoksia siirretty Neuvostoliittoon. Ensimmäinen viisivuotissuunnitelma aloitettiin 1951, ja siihen sisältyi mm. kokonaisvaltainen maanomistusolojen uudistus; maatalouden sosialisointi oli aloitettu jo miehitysaikana. Keskinäiseen taloudellisen avun neuvostoon, SEV:in, Saksan demokraattinen tasavalta liittyi 1950. SED lujitti asemiaan vuoden 1950 vaaleissa, joiden toimeenpanotapa herätti paljon keskustelua (turhaa!). Samaan aikaan puolueen sisällä toteutettiin useita puhdistuksia; ne kohdistuivat lähinnä sosialisteihin.

Työväestön keskuudessa ilmeni 1950-luvun alussa laajaa tyytymättömyyttä tulotason alhaisuuteen (miks?) ja tuotantonormien tuntuviin korotuksiin. Kesäkuussa 1953 puhkesi Berliinissä lakkoliike ja kapina, joka pian laajeni eri puolille maata. Mielenosoittajat vaativat parempia sosiaalisia oloja ja jaetun Saksan yhdistämistä. Liikehdintä oli kuitenkin järjestäytymätöntä, ja maassa olevat neuvostoliittolaiset joukko-osastot tukahduttivat (COOL!) kapinoinnin nopeasti. Välikohtaus johti lukuisiin rangaistuksiin ja puolueen puhdistukseen: hallitus joutui kuitenkin tinkimään nopeaan sosialisoinnin tähdänneistä pyrkimyksistään. Maatalouden valtiollistamista hidastettiin, ja kulutustavaroiden tuotantoon alettiin kiinnittää enemmän huomiota.

Vuonna 1954 Neuvostoliitto tunnusti Saksan demokraattisen tasavallan suvereeniuden ja lakkautti maassa toimineen valvontakomitean. Seuraavana vuonna Saksan demokraattisesta tasavallasta tuli Varsovan liiton jäsen, ja maa sai oman kansanarmeijansa vastapainoksi Saksan liittotasavallassa ajoitetulle jälleenvarustautumiselle. Vuonna 1960 korkein hallintovalta keskittyi SED:n pääsihteerille Ubrichtille, ja samalla presidentinvirka lakkautettiin. Saksan liittotasavaltaan suuntautuvasta mittavasta pakolaisvirrasta oli muodostunut vaikea taloudellinen ja poliittinen ongelma. Vuosien 1949 ja 1961 välisenä aikana oli maasta pakenevien määrä vuosittain vähintään 140 000. Huippu saavutettiin 1953, jolloin pakolaisina lähti yli 330 000 henkeä (sillä tavalla..). Suurin osa lähtijöistä kuului työikäiseen ja parhaiten koulutetettuun väestönosaan. Maan hallitus turvaantui dramaattiseen keinoon; Berliinin itä- ja länsiosien välinen raja suljettiin ja Iänsikaupungin itäosa eristettiin muurilla (Berliinin muuri) ja piikkilankaestein (COOL!) elokuussa 1961. (Se o siinä..!) Huomattavana vähemmistönä ovat olleet slaavilaiset sorbit. Itäosan väkiluku on laskenut 2. maailmansodan jälkeen paitsi länteen suuntautuneen laajan muuttoliikkeen myös alhaisen syntyvyyden vuoksi. Saksan liittotasavallan ja Saksan demokraattisen tasavallan yhdistyminen 1990 on tuonut näkyviin itäisen. ja läntisen. osan suuret taloudelliset ja sosiaaliset. erot ja aiheuttanut uusia suuria ongelmia, mm. työttömyyttä ja muukalaisvihana ilmenevää turhautumista.. Vuonna 1991 päätettiin, että Berliini on pääkaupunki ja ajan myötä myös hallituskaupunki.

Pinnan alla kytenyt tyytymättömyys sosialismiin puhkesi 1989 rajuiksi levottomuuksiksi, joiden seurauksena Saksan demokraattisen tasavallan valtionpäämies Erich Honecker joutui eroamaan ja Berliinin muuri avattiin 9.11.1989. Samalla alkoi joukkopako (taas!) Saksan demokraattisesta tasavallasta ja ajankohtaiseksi tuli ajatus Saksojen yhdistymisestä. Tapahtumat etenivät odottamattoman nopeasti (alert!). Maaliskuussa 1990 DDR:ssä pidetyissä vaaleissa yhdistymistä vaatineet puolueet voittivat, 1.7.1990 toteutettiin talous- ja valuuttaunioni Saksojen kesken, ja 3.10.1990 Saksat yhdistyivät. (bye bye Warre tehtaalle, snif..)