Valitettavan tuttu tilanne Saksassa ja Unkarissa. Mitä kauemmaksi tavarat menee, sitä paskempaa tavaraa tulee. En ole saanut ketään maksamaan palautuskuluja, joten ne on täytynyt maksaa itse. Tilanne menee yleensä sellaiseksi, että jää omaksi tappioksi. Joskus kuljetuksesa särkyneen osan pakkaus on ollut niin huono, että herää epäilys, onko se ollut ehjä lähtiessäänkään. Vastaus on ollut: Kysykää hyvitystä kuljetusfirmasta. Odottelen osia yksityiseltä myyjältä, jotka ovat edelleen Ebay:ssa myynnissä, vaikka maksoin jo reilu viikko sitten. Katsotaan miten käy. Unkarissa alle 100€ huijausta ei oteta käsittelyyn ollenkaan. Saksassa tukea antaa Ebay, mutta kuinka tuo valitus siellä oikeasti etenee?
Paljonko tuo Pyhimyksen mittari sitten maksoikaan, tuonkuntoisia minulla on romulaatikoissa. Ei ne tietysti romuiksi ole menossa, mutta ei niitä ehjinäkään ilkeä myydä.
Onneksi omat toimittajat olen saanut jo ymmärtämään, että kaupanteon ehtona on ehjä tavara. Uusiakin toimittajia joutuu aina käyttämään ja joskus jopa niitä, joiden kanssa on ollut pahoja vaikeuksia. Jotenkin tutuu hölmöltä tehdä niin, mutta kun on pakko
