Työmatkalla tuli sattumalta vastaan Warre vuodelta 1985. Tarkastelin yksilöä tarkemmin ja se vaikutti varsin hyvältä. Koeajolle piti lopulta lähteä ja autohan tuntui tutulta, vaikka omat ajelut warrella ajoittuvat enimmäkseen 90-luvulle. Silloin sellaisella tuli ajeltua joka kesä.
Koeajolla autoon oli vaikea olla ihastumatta ja vaikka siinä pieniä puutteita olikin, niin kaupat tuli tehtyä koeajon jälkeen viikko sitten maanantaina. Autossa on mittarissa 32tkm ja vaikuttaakin siltä ettei sillä olisi paljoa enempää varmaan ajettukaan. Sillä on ollut kaksi omistajaa ennen minua ja edellinen omistaja oli hankkinut sen vuonna 1992.
Vuodesta 1995 alkaen se on sitten seissyt, eikä autolla ole enää ajettu sen jälkeen.
Eilen sunnuntaina sitten tuli trailerin kanssa ajettua reilut 700km ja Warre tuli haettua kotiin.
Tällä hetkellä havaittuja ongelmia:
-jarrunestettä tuntuu vuotavan ainakin toisesta takajarrusylinteristä
-jäähdytysnestettä vuotaa termostaatin ja jäähdyttimen välisestä letkusta.Vaikuttaa hieman liian isolta, ei istu kunnolla.
-nestettä vuotaa jostain paisuntasäiiön suunnalta.
-kytkin ottaa ihmeen ylhäältä kiinni
-ovien alareunoissa on ruostetta jonkin verran
Nämä nopeita huomioita. Tutkinta jatkuu tarkemmin lähiaikoina, kun saan auton edes jonkin katoksen alle. Tallin puolelle se pääsee valitettavasti vasta vähän myöhemmin.
Kiitos vielä kommentteja ja neuvoja antaneille, kun olin ostosta tekemässä
