Uuden vapapyörän ulkonapa on vaikea löytää. Käytettynä tai ruosteessa kyllä löytyy. Googlasin ja löisin vihdoin minulle aivan uuden liikkeen Berliinissä nimeltä Gabor-MS-Laden. Tilasin heiltä vapapyörän ulkonavan sekä M18 sytytystulpille kulmamaisia alumiinikoteloituja hattuja. Niitä olen jo 10 vuoden aikana etsinnyt.
Toimituksen viivästyttyä aloitin hermostua ja katsoin osoitteella Google Map:ssä. Siellä näin ruohonleikkuriliikkeen toisella nimellä. Numero kyllä viittasi toista puolta katua, mutta siellä oli iso peitetyn mainoskyltin, mutta firman nimeä ei näkynyt mistään. Onneksi paketti ilmeistyi pari päivää myöhemmin.
Lautaspyörän hammaskosketusta vähän huolestutta vaihdettua laakereita. Minulla on jo ennestään maalia, joka käytetään huishalkelmien etsinnässä. Ruiskutin sitä osan lautaspyörään ja pyöräytin sitä.
Liitteet:
DSC09873.JPG [ 71.43 KiB | Katsottu 8993 kertaa ]
Maalia jakautuu melko tasaisesti toiselle hampaisiin.
Liitteet:
DSC09881.JPG [ 72.63 KiB | Katsottu 8993 kertaa ]
Olen ollut vähän huolestunut hampaiden pohjassa oleva ruskeutunut osa, mutta kun sitä ei nähty kosketuspinnassa, niin ruosteet ei pitäisi olla haittaa. Pyyhimässä pois valkoista maalia huomasin että ruosteet lähtee mukana. Eli se oli vain öljystä jotain kertynetta ainetta.
Liitteet:
DSC09875.JPG [ 84.3 KiB | Katsottu 8993 kertaa ]
Otin toisesta laatikosta pakkipyörän, sen lenkit ja akselit. Samalla tarkistin hammaspyörien vierintävastus. Se oli vähän raskaampaa kun toisessa laatikossa. Avasin pääakselin mutteria ja väänsin sen kiinni momenttivarrella 118 Nm. Lukitsin mutteria samassa asennossa kuten se oli ollut ennestään käsituntumalla.
Asensin vaihdelaatikon ja ennen ensiöakselin mutterin lukituksem tarkistin vaihteita. Jostain syystä nelosvaihteen vapaa pyörä on jatkuvasti lukittu toisioakseliin. Eli on pakko avata vaihdelaatikon uudestaan.