Niinkuin vanhawarristi sanoi puola tuhoutuu oikeastaan vain kahdesta syystä. Liian suuri toisiovastus (johdot/häiriönpoistajat) tai liian pieni ensiövastus??? Onko ensiöjännite oikea(6/12V) myös warren hyvin suuri kosketuskulma edesauttaa asiaa. Tietysti puolien laadulla on jotain tekemistä rikkoutumisen kanssa.
Minulla ei ole juurikaan ollut ongelmia puolien kanssa, ilmeisesti murphyn laki toimii tässäkin. Mulla on toiset puolat valmiina pellin alla, ei tarvitse kuin vaihtaa töpseli paketista toiseen niin diagnoosi ja remontti hoituu samalla aikaa. Eipä ole vielä tarvittu kuin kerran eikä silloinkaan ollut vika puolissa.
Pitkään vaivasi outo vika. Normaalissa ajossa ei mitään vikaa mutta kun EK:lle lähdöstä oli noin kilometri kaksi niin yksi sylinteri putosi pois pelistä. Toimi ja ei toiminut joskus kilometritolkulla mentiin kahdella pytyllä kunnes taas kone innostui laulamaan. Pätkän jälkeen AT:llä odotellessa kaikki taas normalisoitui.
Lopulta puolivahingossa viaksi paljastui kondensaattorin kiinnitys kärkilevyyn. muuta syytä en keksi kuin hiuksenhieno lämpölaajeneminen joka aiheutti konkan löystymisen ja kun riittävän kauan oli ollut kipinää välissä niin myös karstoittuminen lisääntyi ja liitos huononi.
Harmittaa niin keleesti, Jyskälässä meni luokkavoitto sivu suun kolmen markan vian tähden.
Ajotavasta senverran että jos ajat kuin nelitahtista tai jopa dieseliä niin ongelmia on tiedossa ja paljon. Reilut kierrokset ja vältä vakiokierroksia kuin ruttoa niin hyvin pyyhkii. Mä olen ajanut 93 000km kilpaa avaamatta konetta joten ei se nyt niin kovin huono voi olla. Niin ja öljyä 4%.
